Nyt suoratoistona: Huiman sotaelokuvan raa’at kohtaukset sieppaavat – katsojalle tulee epämukava olo
Yksi Charlie Sheenin uran parhaista rooleista on ehdottomasti Oliver Stonen ohjaamassa sotaelokuvassa Platoon, joka voitti ...
Yön tv-viihteessä on dekkari Agatha Christie: Bertramin hotellissa (2007). Historiallisen loiston säilyttänyt hotelli muuttuu ...
James Mangoldin mukaan Bob Dylanin kaltainen lahjakkuus herättää paljon tunteita muissa mutta myös henkilössä itsessään. – ...
Pienen elokuvakerhon seuraava elokuva on vuonna 1994 valmistunut Interview with the Vampire, joka tunnetaan meillä myös ...
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1987 valmistunut Tilinteko. Veikko Aaltosen ohjaustyö on tarina rikoksesta, petoksesta ja ...
Hollywoodin tunnetuimpiin näyttelijöihin kuuluva Elizabeth Banks juhli 51-vuotispäiväänsä 10. helmikuuta. Hänen laaja uransa ...
Illan televisioviihteessä on jännityselokuva Da Vinci -koodi (2006). Louvren museossa tapahtuu murha, ja uhrin jättämät ...
Gundam-elokuvan tuotanto on nyt täydessä käynnissä, ja Bandai Namco kertoi elokuvaa tehtävän yhteistyössä Netflixin ja ...
C.S.I ja Judge Dredd -ohjaaja työstää uutta kauhutrilleriä – Kertoo ”mielenvikaisesta tunkeutujasta”
Danny Cannon (C.S.I., Judge Dredd, Tiedän yhä mitä teit viime kesänä) ohjaa Obey-nimisen kauhutrillerin. Deadlinen mukaan ...
Emilia Pérez -elokuvassa näytellyt Selena Gomez kommentoi rasismikohua, joka liittyy hänen vastanäyttelijäänsä Karla Sofía ...
Kun kerrankin saamme jotain sarjakuvauskollista, niin heti ovat toksiset faniporukat valittamassa kuinka sitä ja tätä, eikä ...
Top Gun: Maverick- ja Whiplash-stara Miles Teller lyö kimpsunsa ja kampsunsa yhteen Oscar-voittaja Casey Affleckin ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results