Professori ja poliittisen historian tutkija Martti Häikiö on kuollut 75 vuoden iässä pitkään sairastettuaan. Asiasta kertoo ...
Viime viikon lauantaina kisailtiin Pieksämäellä Paltasen autourheilukeskuksessa Talvi JM Paltanen-jokamiehen ...
Juvalaislähtöinen Vilma Jylhä päätti Vantaan Hakunilan hiihtoviikonlipun voitonjuhlaan sunnuntaina. Jylhä sivakoi ankkurina ...
Kaakkois-Suomessa kuukausien ajan irrallaan kulkeneen Ransu-koiran talteenotossa kaikki ei mennyt lain mukaan. Lisäksi ...
Juvalaislähtöinen, nykyisin Antti Tuiskun vetämän AT Ski Teamin väreissä hiihtävä Vilma Jylhä oli neljäs Vantaan ...
Martti Talvela -säätiön viime vuoden stipendiaatti, sopraano Emma Kajander esiintyi Juvan kulttuurigaalassa 4. helmikuuta.
Hallanvahdin jättiläismäinen aurinkopuisto on saanut rahoituksen ja rakentaminen on alkanut. Aurinkopuisto on maan suurimpien ...
SavonLuotsi Leader ry:n hallitus piti järjestäytymiskokouksensa torstaina 6. helmikuuta Joroisissa. Yhdistykselle valittiin ...
Lähes kaikki irtisanomisuhan alla olleet työntekijät saivat uuden työpaikan Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan sisältä.
Gottlund-runokilpailu avattiin Juvan kulttuurigaalassa tiistaina. Kilpailun teema on tänä vuonna ”valo”. Aikaa runojen ...