Mel Gibson paljasti kohdanneensa kuoleman erään Braveheart-klassikkoelokuvan stuntin kuvauksissa – ja se vieläpä jätettiin ...
Tim Robinsonin ja Paul Ruddin tähdittämä Friendship on elokuvaversio Robinsonin rakastetusta I Think You Should Leave -sketsistä. Elokuvassa nähdään myös Kate Mara. Robinson esittää Craig Watemania, k ...
Dave Bautista ja Milla Jovovich nähdään pian Jovovichin aviomiehen Paul W. S. Andersonin ohjaamassa tieteisfantasia In the Lost Landsissa. Bautista scifi-tuotannot eivät siihen lopu, nimittäin Blade R ...
Danielilla on edessään surun päivä: hänen isänsä hautajaiset. Paikalle on kutsuttu sukulaiset ja isän ystävät, tilaisuus järjestetään hienolla huvilalla, ja kaikki vaikuttaa olevan valmiina arvokkaase ...
James Mangoldin mukaan Bob Dylanin kaltainen lahjakkuus herättää paljon tunteita muissa mutta myös henkilössä itsessään. – ...
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1987 valmistunut Tilinteko. Veikko Aaltosen ohjaustyö on tarina rikoksesta, petoksesta ja ...
Tampereen elokuvajuhlia vietetään 55. kerran 5.–9. maaliskuuta, ja tapahtuman ohjelmisto on nyt julkaistu kokonaisuudessaan. Tampereen elokuvajuhlat on lyhytelokuvaan keskittyvä kansainvälinen festiva ...
Hollywoodin tunnetuimpiin näyttelijöihin kuuluva Elizabeth Banks juhli 51-vuotispäiväänsä 10. helmikuuta. Hänen laaja uransa ...
Yksi Charlie Sheenin uran parhaista rooleista on ehdottomasti Oliver Stonen ohjaamassa sotaelokuvassa Platoon, joka voitti ...
Pienen elokuvakerhon seuraava elokuva on vuonna 1994 valmistunut Interview with the Vampire, joka tunnetaan meillä myös ...
Yön tv-viihteessä on dekkari Agatha Christie: Bertramin hotellissa (2007). Historiallisen loiston säilyttänyt hotelli muuttuu ...
Danny Cannon (C.S.I., Judge Dredd, Tiedän yhä mitä teit viime kesänä) ohjaa Obey-nimisen kauhutrillerin. Deadlinen mukaan ...