Pielisen Kevätlahden jäärata aurattiin ja saatiin jo kertaalleen auki tänä talvena, mutta sitten tulivat vesikelit.
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Ilomantsilaisen viinitilan yrittäjät vaihtuivat. Hermannin Viinitila Oy aloitti sukupolvenvaihdoksensa kymmenen vuotta sitten ...
Vuonislahti–Koli-retkiluistelurata on tarkoitus saada käyttöön lähipäivinä. Jäätilanne Pielisellä on erinomainen, mikä ...
Personoitu sisältö, sisällön mittaaminen, yleisötutkimus ja palvelujen kehittäminen ...
Anu Penttinen (vas.) ja Airi Hassinen ovat mukana Jää tielle! -tapahtumissa, joista ensimmäinen on tulevana lauantaina.
Lieksan Lehden päätoimittaja toi esille (LL 6.2.) ansiokkaasti kaupunkikuvamme elävöittämisen haasteita ja mahdollisuuksia.
Lieksalainen Simo Harviala on palkittu työstään Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa (Vapepa) pronssisella ansiomitalilla.
Säveltäjä Olli Lindholm -kiertueeseen kuuluva konsertti kuullaan Lieksassa kulttuurikeskuksen Brahe-salissa 28.
Lieksan kirjastossa vietetään ystävänpäivää koko viikko. Kirjastossa voi esimerkiksi ottaa kaverikuvan kirjastonalle Reinon ...
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...